Huono Itsetunto

Otsikon aihe on kaihertanut mielessäni jo pidemmän aikaa ja nyt, kun päätin availla taas kirjoitusvirrat blogini puolelle, niin haluan avata aihetta tänne.

Itse kärsin todella huonosta itsetunnosta ja joskus jopa itseinhosta.

Havahduin asiaan taas eilen, kun oltiin Markon kanssa kävelyllä ja yritin napata videota tai kuvaa itsestäni instastooriin. Yritin ja yritin, mutta jokaisen videopätkän tai kuvan päätteeksi en voinut ajatella muuta kun että: "En halua julkaista mihinkään kuvaa jossa näytän pullealta rumalta pikkupojalta." Ja aina tämän ajatuksen jälkeen poistin ottamani videon tai kuvan. Asia alkoi painamaan mieltäni siinä kohtaa jo niin paljon, että totesin loppujen lopuksi ääneen Markolle: "Miten voin olla näin ruma".
Marko tietenkin pyöritteli päärään ja vastasi etten ole, mutta enhän sitä tietenkään uskonut.
Marko myös totesi että eikö se johdu vain omasta itsetunnosta, onko mielestään ruma vai ei. Tämä lause laittoi ne rattaat pyörimään päässäni ja siitä lähtien olen taas ajatusta pyöritellyt enemmän mielessäni.

Vuosien varrella "rakkaus" itseäni kohtaan on haalistunut ja nykyään "hyviä päiviä" sattuu kohdalleni ehkä kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa. Tällaisenä päivänä koen kerrankin, että meikit naamassani näyttävät kauniilta (huom. meikit naamassani näyttävät kauniilta, ei itse kasvoni) tai onnistuin valitsemaan vaatehuoneestani vaatteet, jotka pukevat mua eivätkä saa näyttämään isolta "lihapullalta". Kyseisellä nimityksellä olen huomannut kuvaavani nykyään usein omaa ulkonäköäni.
Ajattelen itsestäni välillä hyvinkin "rumasti" ja usein yllätyn jopa itse omista ajatuksistani.

Olen myös eristäytynyt hyvin paljon omiin oloihini, enkä oikeastaan poistu mielelläni kotoota kun töihin tai viikonlopunviettoon. Vapaapäivät ja muu vapaa-aika tulee vietettyä vain kotisohvalla.
Tiedostan, että on olemassa ihmisiä, jotka viihtyvät kotosalla ja "omissa oloissaan", mutta itselläni on selkeästi halu tehdä asioita ja mennä paikkoihin. Kun sitten tulee se hetki, että johonkin "tuntemattomampaan" paikkaan pitäisi lähteä, niin jokin mielessäni alkaa huutaa stoppia ja lähtemisestä ei tulekkaan mitään. Usein keksin myös kaikki maailman tekosyyt, miksei esim. Markon kanssa voida mennä sinne, tänne tai tonne.
Asia nakertaa myös paljon parisuhdettamme ja tästä syystä joudumme tehdä Markon kanssa paljon enemmän töitä suhteemme eteen, kun ehkä kuuluisi.

Mistä moinen huono itsetunto sitten on saanut alkunsa?

Tätäkin olen pohtinut ja pähkäillyt pääni sisällä pitkään ja paljon.

Ensin syytin asiasta pelkästään painoni nousua, mutta pidemmän aikaa asiaa mutustellessani olen todennut, että yksi iso tekijä on myös elämässäni olleet ihmiset.
Elämässäni on ollut paljon ihmisiä (niin hyvän päivän tuttuja, kun todella läheisiäkin), jotka ovat saaneet oloni tuntumaan todella vähäpätöiseltä, turhalta ja olen joutunut hakemalla hakemaan heiltä hyväksyntää. Myös ainainen "kakkoseksi" jääminen on ollut asia, jonka vuoksi on tullut monet itkut väännettyä. Esim. muutamissa kaverisuhteissa on ollut toistuvasti tilanteita, jossa minun näkemiseni on jätetty välistä, kun ystäväni joku toinen kaveri on tarjonnut "kivempaa" tekemistä. Väkisinkin sitä alkaa miettimään itsestään, että on liian tylsä ihminen, kun ei ehdottamani "tekemiset" ole tarpeeksi hyviä muille.
Teidän... Kuulostaa lapselliselta ja tyhmältä, mutta kun asia tapahtuu toistuvasti, alkaa se jossain vaiheessa käymään pahemmin mielen päälle.

Huonosta itsetunnosta en kuitenkaan syytä ainoastaan elämääni ajautuneita ihmisiä, vaan itsetuntoni on huomattavasti heikentynyt vielä entisestään, sen jälkeen kun painoni alkoi nousta enkä saanut sitä pysyvästi tiputettua.
Vaatekaupoissa käynti vain vaikeutui vaikeutumistaan ja nykyään en oikeastaan edes jaksa vaivautua, kun ei sieltä "normaalikokoisten" osastolta, löydy kun silloin tällöin mitään päälleni mahtuvaa kuitenkaan. "Isojen" osastolta olen joskus jotain vaatteita ostanut, mutta ne taas usein ovat sitten hieman liian isoa kokoa. Joten itselleni on aika mahdotonta löytää yhtäkään oikeasti sopivaa vaatetta ja olenkin sen suhteen aikalailla luovuttanut.

Olen joutunut myös törmäämään liiankin usein siihen tosiasiaan, että isokokoisemmille ihmisille jollain lailla huomautellaan siitä koosta yllättävänkin usein. Se saattaa pulpahtaa esiin esim. töissä asiakkaan suusta jossain sivulauseessa, mitä asiakas ei välttämättä edes itse huomioi törkeäksi kommentiksi, mutta omaan päähäni ne tarrautuvat kuin takiaiset ja muistuvat mieleen vähän väliä.

Enkä nyt tällä tarkoita millään lailla, että pienempiokoiset/normaalikokoiset ihmiset välttämättä pääsisivät elämässä sen helpommalla. Kaikilla varmasti on omat ongelmansa, mutta nämä syyt ainakin omaan itsetuntooni selkeästi vaikuttavat negatiivisesti.

Pohdin pitkään eilen, kun sain idean kirjoitella tästä aiheesta blogin puolelle, että kuinka avoimesti uskallan lähteä omia kokemuksia ja tunteitani avaamaan. Tulin siihen tulokseen, että haluan kertoa asiat juuri niin, kun niitä omassa päässäni käsittelen, mitään säästelemättä.
Kirjoitan tätä blogia kuitenkin pääasiassa myös itseäni varten, niin että voin joskus myöhemmin käydä tekstejä läpi ja vertailla ajatuksia ja edistystä menneen ja tulevan välillä.

Itse yllätyin aikalailla, kun eksyin tänään ensimmäistä kertaa lukemaan netistä huonosta itsetunnosta ja opin, että usein huonon itsetunnon omaavalle henkilölle kehittyy jossain vaiheessa paniikki/ahdistushäiriö. Tätä ei kuitenkaan lääkärit, psykologit eivätkä psykiatrit kohdallani lähteneet ollenkaan avamaan, kun itselleni diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö. Olen siis todellakin saanut työstää näitä ajatuksia ja selkeyttää syitä omiin ajatuksiini, tekoihini ja oloihini yksin oman pääni sisällä.

Toivon, että nyt kun lähden (toivottavasti) viimeistä kertaa taistelemaan tämän painonpudotuksen kanssa, niin sen myötä saan kohotettua myös itsetuntoani. Olisi mukava löytää itsestään taas niitä hyviä asioita, kokea ylepyttä omasta itsestään ja nauttia elosta tässä kehossa.