lauantai 23. tammikuuta 2016

Piinaavaa kipua

Langoilla ollaan taas! Kylläpä taas melkein pari viikkoa onkin hurahtanut menemään nopeaa tahtia! Viime päivinä on ollut vaikka ja mitä menoa ja puuhaa, eikä läppärin kansi ole enään jaksanut nousta iltasemmalla. 14.1. torstaina lähdettiin hyvän ystäväni kanssa Uutelan ulkoilualueelle lenkkeilemään ystäväni koiran ja meidän koiran, Bellan kanssa! Sää oli mitä mainioin ja melkein 1,5h siellä hangessa tuli tarvottua! Saattekin aikamoisen kuvapommin nyt siltä matkalta! :D Kiitokset kuvista ystävälleni Jennalle! :) (Paitsi nämä pari ensimmäistä olen itse napsinut!)














Bella on siis tuo musta, sekarotuinen koira! :)

Samaisena torstaina siskoni saapuivatkin vielä kyläilemään meille ja Kea jäikin tänne asustelemaan koko viikonlopun ajaksi! Ja koska siskoni ovat saaneet minutkin hieman hurahtamaan peliin nimeltä Sims, niin sen parissa vietettiin melkein koko viikonloppu. :D



Maanantaina menin toisen ystäväni, Jennin mukaan vihtiin, kun hänelle naputettiin uutta kuvaa käteen! Haha! Millonhan se olisi mun vuoro päästä neulan alle, kun sitä näköjään saa ravata vaan kaikkien muiden mukana katselemassa. :D

Tiistaina kävimme Markon kanssa auttelemassa famoani (kutsumme isäni puolen mummoa famoksi) kauppareissun kanssa ja kävin vielä lopuksi nipsimässä häneltä hiuksia vähän lyhyemmäksi. :)

Loppuviikko onkin humahtanut hieman väsähtäneissä merkeissä ja eilen päivällä selkäni päätti pitkästä aikaa suutahtaa ja nyt täällä istutaan puolikuntoisena noidannuoli selässä! VIHAAN kun se iskee! Sen jälkeen on pariin päivään ihan turha liikkua mihinkään ja joka ikinen liikahdus vaan sattuu niin perhanasti! :( Kyllä voi taas suututtaa. Onneksi selkä ei enään tänään ole ihan yhtä jähmeä ja kipeä kun eilen, mutta vielä ei myöskään kannata haaveilla normaalisti liikkumisesta... Tänään siis vielä lepäillään ja toivotaan, että huomenna liikkuminen olisi jo jokseenkin normaalia! 

Mutta tässäpä teille pieni summaus viime päivien tapahtumista. Nyt painelen lepuuttamaan selkää ja ensi kerralla kun palailen linjoille, olen toivottavasti taas täydessä terässä!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

The Struggle Is Real

Tässä haasteiden liikemäärien suuretessa on pakko todeta, että nyt kyllä luovutan. Mutta vain niiden määrien suhteen! Oli ehkä hieman väärin kuvitella, että vajaassa parissa viikossa lihakseni kehittyisivät niin paljon, että kykenisin näihin liikemääriin!


Eilen haasteiden parissa oli lepopäivä... ja siis..... mulla on lihakset yhtä arat ja kipeät kun toissapäivänäkin! Ehkäpä ei nyt heti tähän alkuun kannata alkaa rikkomaan itseään!


Elikkäs uusi suunnitelma: etenen edelleen haasteiden päivien mukaan (lepopäivät silloin kun haasteissa niin sanotaan), mutta teen omat suunnitelmat liikkeiden määriin!


Ainakin nyt aluksi ajattelin tälläisiä määriä:

Squats: 25kpl/päivä

Tavalliset vatsat: 20kpl/päivä

Rutistukset: 20kpl/päivä

Jalannostot: 20kpl/päivä

Lankku: 25sec/päivä



Näillä nyt siis jatkossa, starting from today! Jos sitten jatkossa huomaan, että määrät alkavat käymään liian helpoiksi, niin mikään ei estä niitä siinä vaiheessa lisäilemään! :)


Muuten tässä edetäänkin ihan hyvää tahtia ja fiilis on kyllä huomattavasti parempi kun viime vuoden puolella! Tänään "lyötiin kättä päälle" Markon kanssa, että illalla menemme sinne salille! Se on nyt lyöty lukkoon. Todettiin, että mennään nyt ensin edes pienelle tutustumiskäynnille. Eihän sinne ole heti pakko kaikkiin lihaskuntolaitteisiin rynnätä, vaan mennään vaikka juoksumatolle/crosstreinerille vähän vilkuilemaan salin menoa! Jos sitten se kynnys siitä vaikka jatkossa laskisi ja lähteminenkin helpottuisi. :)


Kuvat: We Heart It

Näillä suunnitelmilla siis tähän päivään!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Inspo ♥







Kuvat: We Heart It

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kilot karisee!

Jeeiiij! Tänään aamupaino 93,9kg! Eli 300g tipahtanut taas edellisestä. Yhteensä tiputusta tähän mennessä olisikin mittarissa siis 2,6kg! :)

Eilen ei enään illalla lenkkeilemään lähdetty, mutta 20min lessmillstreenin väänsin kyllä vielä myöhemmin iltapäivällä. Better than nothing!




Ruokailun kanssa minulla on kyllä vielä reippaasti petrattavaa, koska tällä hetkellä ei tasaisista ruokailuajoista ole tietoakaan. Ihan suht terveellistä ruokaa (ainakin omasta mielestäni) syön, mutta ne annoskoot ja useat pienet ateriat päivässä ovat ihan hakusessa. Eli jos niitä sitten seuraavaksi alkaisi työstämään, niin johan tätä painon putoamista ei estä enään mikään!


Kohta sitten taas päivän haasteiden kimppuun ja jos siihen perään saisi taas vetästyä vaikka juurikin sen lessmillstreenin!
Iltapäivällä lähdetäänkin Markon kanssa Vihdin suuntaan, kun mennään jatkamaan Markon tatskaa Missyn luokse! Alkaa Markon käsikin täyttymään. ;)

Palailen uudelleen illemmalla tai viimeistään huomenissa! ♥

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Päivän haasteet hoidettu!

Tänään siis vedettiin squatseja 45kpl, tavallisia vatsalihaksia 35kpl, rutistuksia 15kpl, jalkanostoja 15kpl ja 25sec lankku! Done and done! Ja kyllä ne lihakset vaan taas huutaa hunajaa. :D Etenkin squatsien jälkeen on aina yhtä mielenkiintoista lähteä kävelemään, kun tuntuu, että jalat on hyytelöä ja pettää alta ihan just! Mutta niin ei käynyt ja pystyssä ollaan edellen! (Tai siis tässä kirjoittaessa tietenkin istualteen, mutta you know what I mean!)



Tälle päivälle, urheilujen kannalta, olisi vielä luvassa joku lyhyehkö (20min) zumba- tai lessmillstreeni ja illemmalla lähdetään lenkkeilemään koirulien kanssa! Säät onneksi nyt vähän lämpenivät, niin pääsee taas koirienkin kanssa tuonne ulos kulkemaan. :) Ja autokin saatiin perjantaina illalla käyntiin! Kyllähän se volvo vähän toisen auton virta apuja siihen tarvitsi, mutta niin se vaan loppujenlopuksi saatiin käymään! Ja käyntiin on joka kerta sen jälkeenkin hurahtanut. :)

Näillä eväillä tähän loppupäivään ja palailen ehkä illemmalla vielä päivittelemään loppujenkin treenien saldot! :)

Pakko laittaa tähän loppuun pieni kevennys: Näin meillä katsottiin noiden kovimpien pakkasten aikaan olohuoneessa telkkaria! 


Ja silti oli nenä jäässä! Oiskohan kaupungin aika nostaa noita patterien lämpöjä, tai tulla tarkistamaan ikkunoiden tiivisteet! :D

perjantai 8. tammikuuta 2016

Paukkupakkanen pääsi yllättämään!

Jaahas! Pakkaset yllätti pahemman kerran, eikä meidän pikku volvo jaksanutaan enään eilen iskeä itseään käyntiin. :( Koitettiin sitä tulla vielä toisen auton avustuksella pistämään käyntiin, mutta ei se näilla pakkasilla suostu muuta kun köhimään... Onneksi nykyään asutaan kuitenkin sen verran keskustassa, niin päästään ihan kävellen käväisemään ruokakaupassa!




Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, itse vaan niin nautin näistä säistä! Vaikka vois toi paukkupakkanen nyt pikkasen hellittää otettaan, niin sais sen autonkin kulkemaan. ;)








Mun meikkipöytä, jonka äärestä yleensä näitä postauksiakin kirjottelen, sijaitsee täällä uudessa asunnossa makuuhuoneen ikkunan ääressä. Toivoin ulkonäkymää jo vanhassa asunnossa, mutta asunnon pienien tilojen takia se ei siellä oikein onnistunut. Nyt kuitenkin nautin tästä ihanasta metsänäkymästä täysin rinnoin! Siitä syystä tänne bloginkin puolelle pukkaa tätä metsänäkymää kuvien muodossa aika usein, koska tässä istuskellessani löydän aina uuden, kauniin syyn napsia kuvia tuosta näkymästä. ;D

Päivitystä haasteiden edistykseen sen verran, että tänäänhän olisi ensimmäinen lepopäivä ohjeiden mukaan, mutta jouduin itse kyllä lepuuttaa lihaksia nämä kaksi edellistäkin päivää! Huhhu! Kun ei niin pitkään aikaan ole taas sen ihmeemmin lihaskuntoa harjoittanut, niin ensimmäisen päivän jälkeen lihakset veti sellaisen krampin päälle, etten meinannut edes rapun portaita päästä alas taikka ylös! Tänään kuitenkin lihakset aika hyvin palautuneet, niin ajattelin, jos sitten tänään tekisin kahden kuluneen päivän squatsit ja vatsalihakset! Kuitenkin näiden ensimmäisten päivien määrät olivat vielä sen verran pienet, ettei niiden kaikkien kerralla tekeminen nyt mikään ihan järkyttävä tehtävä ole. Saapahan sitten haasteenkin takaisin ajantasalle. :)

Lenkkeily koirien kanssa on nyt näiden kovimpien pakkasten aikana jäänyt, koska meidän pienten tassut ei kyllä 5min pidempään tuolla pihalla kestä! Sen jälkeen alkaa se armoton sipsutus takaisin kotia kohti. :D Eli kunhan asiat kerkeävät käydä hoitamassa, niin juoksujalkaa takaisin sisätiloihin.

Onneksi ne nyt ovat lupailleet, että pakkaset alkaisivat tässä viikonlopun aikana vähän hellittämään, niin pääsee takaisin lenkkipolkujen pariin. :)
Salikortithan Markon kanssa hankittiin jo ennen joulua, mutta niin vaan ei vielä olla itsejämme sinne saatu rahdattua! Kuinka hankalaa se lähteminen taas voikaan olla! Pakko vaan lopettaa kaikkien tekosyiden keksiminen ja lähteä. Eiköhän se siitä, kun sen ensimmäisen kerran siellä pääsee käväisemään. Iltapäivisin ei vaan millään viitsitä sinne lähteä, kun tietää mikä kaaos saleilla on näin alkuvuodesta. :D Eli paras ajoittaa ne salikäynnit aamuihin tai iltoihin. :)

Vaaka näytti tänään 94,2kg. Eli muutama sata grammaa sieltä olisi tipahdellut! Otan kyllä pienimmänkin pudotuksen avosylin vastaan!

Jokos siellä ruutujen toisella puolella on lähtenyt kilot karisemaan? ♥

Ps. Onnea pikkuleijonille voitosta vielä niin paljon!! :* ♥ Kyllä se kulta tuli niin oikealle joukkueelle! Meilläpäin kultajuhlia juhlittiin vanhempieni luona ruokaa notkuvan pöydän ääressä. :)


tiistai 5. tammikuuta 2016

30 Days Squat + AB Challenge!

Tänään sitten tuumasta toimeen! Ensin olin ajatellut aloittaa vain 30 päivän squat haasteen, mutta päätinkin hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja aloittaa vähän suuremman urakan! Eli nyt seuraavat 30 päivää suoritan kahta haastetta yhtä aikaa! Turha sitä pyllyä on lähteä nostattamaan, kun on näin paljon töitä tehtävänä myös vatsanseudulla. :D

Haasteet näyttävät siis tältä:



Squat haasteesta päätin ryhtyä tuohon alottelijoiden versioon, koska siinä täydessä versiossa olisi pitänyt pystyä aloittaa 50 squatsista ja 30 päivän kohdalla olisi pitänyt kyetä 250 squatsiin. Ja tiedän, että itsellä 30 squatsia tekee jo todella tiukkaa! :D
Mutta hoidetaan tämä squat versio nyt ensin pois alta ja katsotaan jatkoa sitten sen jälkeen!
Vatsalihas haastetta olen jokunen vuosi sitten tehnytkin, mutten millään muista mihin päivään asti selviydyin! Nyt kuitenkin tarkoituksena kitkutella kummatkin haasteet ihan loppuun asti!!

Sitten vaan kaikki mukaan ketkä uskaltaa! ♥

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lunta tulvillaan on raikas talvisää!

Kylläpäs oli mukava herätä aamulla, kun näki samantien verhojen läpi, että yön aikana on tuprutellut lisää lunta! ♥


Käytiin eilen illalla tutustumassa vielä lenkkipolulla hieman tarkemmin tähän meidän uuteen maastoon. Tähän asti olemme kiertäneet aikalailla niitä muutamaa samaa lenkkiä koirien kanssa, mutta nyt uskaltauduttiin lähteä oikein puhelimen karttapalvelua käyttäen tutkimusmatkailemaan kaupunginkallioon!
Tänään oli tiedossa samanlainen reissu ja lähdettiin kiertelemään vielä lisää uusia lenkkimahdollisuukia. Sieltä siis saavuimme juuri hetki sitten kotiin! Lenkithän on tietenkin ajotettava tänään näiden lätkäpelien väliin. Ei sovi näin jännittäviä pelejä missata! :D





Meidän lätkäeväisiin kuuluikin tänään vain vesipullot ja mansikkalautanen! Olipas hassua mussutella mansikoita, kun yleensä niitä tulee kyllä syötyä vain kesäaikaan. Namskis!
Loppuilta tänään jatkuukin lätkän parissa (USA-RUS) ja jännätään kumpi sieltä tulee huomiseen kultaotteluun junnu leijonia vastaan. Ihan mahtavaa peliä on pikkuleijonat tähän mennessä pelanneet! ♥

Huomenna oiskin tarkotuksena aloittaa semmonen 30-päivän squat challenge!
Mutta siitä sitten lisää huomenna. ;) Nyt paluu töllön ääreen! ♥