sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pelottavan helppoa?

Tänään aamulla paino 91,3kg! Nyt tämä käy jo pelottavan helposti!
Perjantain urheilusuoritukseksi jäi pelkkä lenkkeily koululle, koska töiden jälkeen meidän piti Markon kanssa ravata vielä tokmanni, motonetti ja ruokakauppa läpi! Joten kotiin pääsin vasta klo 21 jälkeen. Seuraavana aamuna mulla alkoi työvuoro jo klo 10 aamulla, niin perjantaina saikin kotiin päästyä, painella suorista tietä sänkyyn! :D Eilen en myöskään mitään jumppia saanyt tehtyä, vaikka työvuoro loppuikin jo klo 16. Päätettiin lähteä Markon kanssa viettämään iltaa kavereiden kanssa ja näin jäi jumpat taas jumppaamatta. Ja silti vaa'an viisari heilahtanut taas alaspäin!?

Tänään kuitenkin lähdettiin koirulien kanssa lenkkipolulle heti aamusta! Sen verran onneksi himmailtiin Markon kanssa eilen alkoholin kanssa, että tänään ei tarvitse sängynpohjalla maata! Eikä ole mitään houkutuksia päästä mutustelemaan kaiken maailman roskaruokia. Thank god!
Saatiin vierailevaksi tähdeksi siskoni koira Puppe mukaan lenkkeilemään, kun pikkuherra oli yökyläilemässä meillä viimeyönä. :D



Tälle päivälle varmaan riittää tämä lenkkeily ja huomenna mulla onkin vielä vapaapäivä, niin pääsee reippaasti aloittamaan uuden viikon!
Toivottavasti tämä painon tipahtelu ei nyt ollut vain joku väliaikanen, eilisen illan illanvieton seuraus, vaan ihan pysyvä muutos! Painotavoitteeseen nro 2 näillä lukemilla matkaa siis enään 1,3kg ja painoa pudotettuna yhteensä 5,2kg!

perjantai 27. toukokuuta 2016

Mitä ihmettä tapahtui yhdessä yössä?!

Paino tänään aamulla 92,1kg! Ohho! Kyllä se zumban ja tonnikalasalaatin yhdistelmä vaan näyttää toimivan. :D Nyt siis matkaa enään 2,1kg painotavoitteeseen nro 2!


Tulin vain pikaisesti ennen lähtöä päivittelemään tänne tämän ilouutisen. Nyt siis suuntana koulu ja sieltä iltavuoro! ----->

torstai 26. toukokuuta 2016

Treeni kulkee!

Tänään aamulla paino 93,1kg! Eli taas 100g eiliseltä tipahdellut. Kyllä se sieltä lähtee, kun vaan jaksaa painaa!
Tähän päivään mennessä olin jumppaillut vain 20min lesmills treenin päivässä, eli mitään huimaa painon tipahtelua oli turha odotellakkaan. Tänään vapaapäivää vietellessä on kuitenkin ollut jo huomattavasti enemmän energiaa/aikaa tehdä asiat kunnolla! Niinpä aamulla väänsin itseni heikotuksen partaalle zumba cardio partyn parissa ja tuossa hetki sitten käytiin vielä koirien kanssa ulkoilemassa vähän normaalia pidempi lenkki. :) Eli päivän liikuntasaldo on ihan kiitettävä. Vielä kun kunto tästä vähän kohenee, niin jaksaa helposti vetästä jumpan jälkeen lihaskuntotreenin! Näillä eväillä, ainakin pari vuotta sitten, lähti paino putoilemaan aika nopeaakin tahtia.

Ruokapuoli on myös ollut omasta mielestäni tänään paljon parempi kun kuluneina päivinä. Tehtiin Markon kanssa pitkästä aikaa kunnon satsi tonnikalasalaattia!
Syötiin silloin pari vuotta sitten, laihiksen aikana, niin paljon erilaisia salaatteja, että nyt muutamaan vuoteen tässä välissä ne ei oikein ole maistuneetkaan. :D Tänään kuitenkin oli mieleistä ruokaa mullekkin! Marko kun ei ole mitenkään hirveän nirso ihminen, niin se on ollut kyllä ihan musta kiinni, ettei täällä huushollissa ole paljoa salaatteja näkynyt. Jospa sitä nyt kuitenkin koittaisi nekin saada ruokalistalle takaisin! On meillä siis salaattia syöty jonkin muun ruuan kylkiäisenä, mutta noin itse salaattiruoka on meidän menulta puuttunut.


Huomenna pitäisi hipsiä aamulla käymään ensin koululla ja sieltä suunnata iltavuoroon töihin! Yritän saada itseni aamulla sen verran aikaisin ylös sängystä, että kerkeisin edes sen lyhyemmän jumpan tehdä aamulla ennen lähtöä. Koska vielä enemmän ponnisteluja sen aikaansaaminen vaatisi töiden jälkeen illalla. Toivottavasti tulee uni tänään aikaisin, niin jaksaa heräillä reippaana aamulla!

Saas nähdä näkyykö tämän päivän reippaana elo vaa'alla aamulla! Enään olisi 3,1kg, niin saa ruksata toisen laatikon painotavoitteista! ;)

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Motivaation paluu?

Heissulivei, linjoilla ollaan taas!

Kerkesinkin sitten kevään aikana sairastella nelisen kertaa pahemman luokan flunssan! Viimeisimmän flunssan päätteeksi sain vielä korvani noin kolmen viikon ajaksi niin lukkoon, etten kuullut sillä koko aikana mitään... Silloin tällöin se rusahteli auki, mutta suurimman osan ajasta sain elellä puolikuurona. Erikiva! Eivät lääkärissäkään osanneet muuta todeta kun että piti kuulemma vaan seurailla. Koska mitään lääkekuuria eivät voineet antaa, kun ei mulla ollut sen ihmeemmin särkyä tai kuumetta korvan takia.
Nyt kuitenkin olen jo useamman viikon saanut elellä terveenä! Osaa tätäkin arvostaa ihan eri tavalla noiden olojen jälkeen. :D

Työharjoittelu mulla jatkuu vielä juhannukseen asti, jonka jälkeen saan vietellä noin 1,5 kuukauden kesäloman!
Mulle on nyt vasta iskeytynyt vissiin päähän se tosiasia, että kesä alkaa oikeesti nyt olemaan täällä! KÄÄK! Vaaka näytti tänään aamulla edelleen sen 93,2kg! Mahtavat 900g tipahtanut tässä kevään aikana. :D
Ihme kyllä, paino on pysytellyt noin samoissa lukemissa, vaikka koko kevään ajan olen aikalailla mättänyt ihan mitä eteen sattuu, eikä liikunnasta ole ollut tietoakaan! Mutta hyvä näin! Onpahan edes himpun verran painoa tiputettuna "valmiiksi". ;)



Nyt tosiaan sunnuntaista lähtien on ollut aika hyvä draivi päällä ja urheasti olen jumpannut töiden jälkeenkin. Tällä kertaa en ole mitään "suurta suunnitelmaa" pistänyt täytäntöön. Pyrin yksinkertaisesti syömään paremmin ja sen jonkun urheilusuorituksen vääntämään joka päivä!
Varmasti jossain vaiheessa suunnittelen matkan kevyempään elämään vielä tarkemmin, mutta nyt ainakin pari ekaa viikkoa mennään näillä! Eipähän tule ainakaan heti alusta kauheata stressiä, vaan saa ensin totutettua ton urheilun näihin päivärutiineihin, jonka jälkeen voi alkaa tekemään kunnon pläänit! Jos sitä vielä ennen kesäloman alkua kerkeisi muutamia kiloja karistella! :)


Tänäänkin siis jumppa takana ja huomenna onneksi vapaapäivä, niin pääsee heti aamulla kuntoilemaan! Vähän on ponnetonta urheilua aina näin ilta-aikaan. Aamulla siis hyvällä sykkeellä päivä käyntiin! ;)

torstai 10. maaliskuuta 2016

Missä motivaatio?!

Helppoahan se näköjään on tänne rustailla ja suunnitella kaiken maailman hienot pläänit, mutta se niiden toteuttaminen onkin sitten ihan toinen juttu.
Flunssasta en ihan niin helpolla selvinnytkään, vaan se jatkui sitkeästi vielä noin viikon verran edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen. Töihin ja kouluun sain itseni kyllä raahattua, mutta mihinkään muuhun voimat eivät sitten riittäneetkään. 
Siinä vaiheessa kun elämä vihdoin alkoi voittaa, oli koko hieno laihis suunnitelma tungettu jo niin syvälle aivojen pimeimpään kolkkaan, ettei sitä sieltä ihan noin vaan enään esiin kaivettukkaan. Aamupalaa olen kyllä sitkeästi joka aamu kuitenkin mutustellut/juonut (pääasiassa juon juotavan jugurtin aamuisin). Mutta ilman minkään näköistä liikuntaa, ei painollekkaan paljoa tapahdu. Eli painoa on edelleen aika lailla saman verran, kun edellisen painopäivityksen aikaan.


Kolmisen viikkoa siis kerkesin terveenä elelemään tuon edellisen flunssan jälkeen... Ja eiköhän se tällä viikolla iskenyt uudelleen!! Maanantai iltana tuntui taas kuivalta nielussa ja tiistai aamuna heräsin täydessä nuhassa... -.- Marko on ollut nyt myös noin viikon verran kipeänä, joten varmaan sieltä se pöpö pompannut uusiksi muhunkin. Onneksi kuitenkin vaikuttaisi siltä, että tällä kierroksella flunssa oli vähän lievempi, sillä tänään olo on jo melkein normaali! :)

Flunssien lisäksi olen kärsinyt todella pahoista niskajumeista. Mulla menee tosi helposti niska jumiin, mutta yleensä se saadaan auki nopeasti, kun pistän Markon runnomaan hartiat oikein kunnolla ja pidän noin 15min pipityynyä olkapäillä. Tällä kertaa ei kuitenkaan taida olla niin hyvä onni. Niskat ovat nyt olleet yli viikon ihan jumissa ja aina iltaa kohden alkaa pahat päänsäryt ja katsetta on vaikea keskittää mihinkään. Kohta taitaa olla aika käydä ensimmäistä kertaa elämässä hierojalla!



Muuten työt ja koulu ovat luistaneet oikein hyvin ja olipas ihanaa, kun välissä aurinkokin pilkotteli muutamana päivänä!! I want moooore! ♥ Kevään kunniaksi oli ihanaa ostaa tulppaanejakin kotiin. Kukat saa aina kotona näyttämään niin kauniilta ja siistiltä. :) Muutamat pallotkin on tarttunut matkaan töistä. Ranskanbulldogin ostin siskolleni Kealle (hän kun niin haaveilee ihan aidosta oikeasta jonain päivänä) ja smurffipallon sai Marko! :D


Ja minä sain sen pitkän tukan! ♥ Jihuu! Kyllä saan nyt olla niin tyytyväinen ja onnellinen. :)

Nyt vielä kun sais sen motivaation sitä liikuntaa kohtaan kaivettua jostain esiin, niin avot! Puhuttiin kyllä Markon kanssa aamulla, että jos sitä koittais tervehtymisen kunniaksi käydä vähän pidemmällä lenkkeilyllä koirien kanssa illalla. Josko siitä saisi pientä spurttia tähän alkuun! Eikä se kevätaurinkokaan olisi pahasta. Saattaisi kummasti pistää spurttia tähän touhuun, kun alkaisi näkemään merkkejä kesästä ja vähenevistä vaatekerroksista! ;)

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Superflunssan taisto ja laihis suunnitelma!

Uusi vuosi ei kyllä ole kauhean suotuisasti alkanut mun osaltani!
Kun selkä vihdoin saatiin kuntoon ja stressikin väheni, kun sain työssäoppimispaikan juhlamaailman liikkeestä, niin eikös se joku hiton superflunssa iskenyt päälle! Viime tiistaina heräsin aamulla ensimmäiseen työpäivään ja kurkussa oli se kuuluisa inhottava kaktus ja hengitystiekin rohisi mukavasti hengittäessä. :(
Kaksi ensimmäistä työpäivää kuitenkin taistelin menemään, vaikkakin keskiviikko oli jo aika koetus, kun silloin oli alkanut jo se vähän väliä keuhkojen pihalle köhiminen... Torstaina mulla olisi ollut koulupäivä, mutta aamulla olo oli kuin jyrän alle jääneellä, niin skippasin sen suosiolla. Ja iltapäivän aikana totesin, että olo sen kun huononi ja laitoin viestiä töihin, että perjantain työvuoro jää näillä näkymin väliin.

Eiliseen iltaan asti ei näkynyt mitään parantumisen merkkejä ja kaikki yöt meni valvoessa, kun sai nousta yskimään ja niistämään tunnin välein. Nyt kuitenin viimeyö meni jo hieman mukavammissa merkeissä ja sain nukuttua jopa viisi tuntia putkeen, heräämättä kertaakaan välissä yskimään! Jes! Muutenkin tänään onneksi olo on jo hieman helpompi ja yskä on alkanyt lieventää otettaan, eikä nenäkään ole enään niin tukkoinen. :)

Huomenna mulla on onneksi vain kolmen tunnin koulupäivä ja näillä näkymin olokin alkaa olemaan jo sellainen, että siitä selvitään kyllä. Tiistaina sitten taas töihin ahertamaan, mutta eiköhän siihen mennessä sitä olla jo täydessä tikissä. Vielä kun saisi haju- ja makuaistin takaisin, kiitos! :D

Tällaisissa merkeissä täällä on siis aloitettu helmikuu. Toivottavasti jatko olisi nyt sitten hieman suotuisampi! :D

Jatkossa mulla on siis kolme kertaa viikossa työpäivä ja kaksi kertaa viikossa koulupäivä. Aikaisemmin, ennen työssäoppimisen alkua, koulupäiviä oli maksimissaan kolme viikossa, joten uusi aikataulu vaatii varmaan aluksi pientä sopeutumista. Mutta onneksi mun työajatkin on aina klo: 10-16, eli töiden jälkeen jää vielä aikaa puuhastella vaikka ja mitä! Eli heti, kun vaan kunto sallii, niin pitää alkaa sisällyttää urheilut ja terveellinen ruokavalio tähän uuteen arkirytmiin. :)

Ihanteellista olisi, että aamuisin ennen töihin/kouluun lähtöä tekisin jonkun pienen lihaskuntojumpan. Esim. squatsit ja vatsat, joista aikaisemmissa postauksissa olen puhunut, mutta jotka ovat kyllä jääneet täysin taka-alalle selkävaivojen ja flunssan takia.
Äitini lähetti mulle myös sähköpostilla linkit yhteen squat treenivideoon ja toiseen vatsalihas videoon, jotka mulla on vielä tsekkaamatta. Ovat kuulemma lyhyet mutta ytimekkäät treenit! :D Jos ne siis vaikuttavat lupaavilta, niin voi olla, että koitan sisällyttää ne aamurutiineihini. Voin jakaa ne sitten myös täällä, jos totean hyväksi! :)

Myös aamupalan syömiseen totuttautuminen on edessä! En voi ymmärtää miten vaikeata se mukamas voi olla! Mutta tästä lähtien, edes jotain pientä, tungetaan kurkusta alas aamulla. Eihän tästä muuten tule mitään! :D Töissä saan pitää yhden kahvitauon ja yhden ruokatauon, eli sielläkin syömisten pitäisi hoitua oikein hyvin!


Ajattelin tähdätä siihen, että söisin 5-6 pientä ateriaa päivässä, eli: aamupala, välipala, lounas, (välipala), päivällinen ja iltapala. Lisäksi, koska yksi pahimpia tapoja meillä Markon kanssa on se, että mutustellaan aina iltaisin sängyssä kauheat määrät kaikkea, niin yhtenä tärkeänä sääntönä tulee olemaan se, että klo. 21 jälkeen EI ENÄÄ SYÖDÄ! :D


Ja lisäksi töiden jälkeen illan aikana, käydään lenkillä, salilla tai tehdään jumppa kotona!
Ajattelin, että lauantai olisi varmaankin hyvä "cheatday" ja muutenkin lepopäivä urheiluista ja muista. Ei tietenkään cheatata mielin määrin, vaan kohtuudella, mutta mielestäni on tärkeää, että kerran viikossa voi vähän levähtää ja olla ajattelematta niin paljon kokoajan sitä liikuntaa ja syömistä. Etenkin näin aluksi, kun tiedän, että ne, ei niin terveelliset ruuat, pyörii usein mielessä ja jokainen liikuntakerta on vielä työn ja tuskan takana. Jossain vaiheessahan liikunta ja terveellinen ruokavalio varmasti alkaa sisältymään luonnostaan niihin arkirutiineihin, mutta aluksi ne valitettavasti ovat enemmänkin "pakkopullaa" ja sen takia koen, että on tärkeätä välillä saada olla ilman niiden mukana tuomaa painetta. :)


Huomenna onkin siis tosiaan maanantai ja uusi viikko! Eikös maanantait ole aina se paras päivä aloittaa uusi elämä? ;)
Toivotaan, että tämä flunssa olisi jättänyt mut huomenna jo rauhaan, niin pääsisin tarttumaan näihin laatimiini suunnitelmiin heti kättelyssä. :)

Kuvat: We Heart It

Ps. Mulle on tullu aivan järkky hinku laittaa taas pidennykset päähän. 0_0 Vähän puhuttiin Markon kanssa, että jos ensi viikonloppuna pidettäis sellainen kampaamo/parturi viikonloppu ja laitettaisiin kummankin kuontalot kuntoon! ;)

lauantai 23. tammikuuta 2016

Piinaavaa kipua

Langoilla ollaan taas! Kylläpä taas melkein pari viikkoa onkin hurahtanut menemään nopeaa tahtia! Viime päivinä on ollut vaikka ja mitä menoa ja puuhaa, eikä läppärin kansi ole enään jaksanut nousta iltasemmalla. 14.1. torstaina lähdettiin hyvän ystäväni kanssa Uutelan ulkoilualueelle lenkkeilemään ystäväni koiran ja meidän koiran, Bellan kanssa! Sää oli mitä mainioin ja melkein 1,5h siellä hangessa tuli tarvottua! Saattekin aikamoisen kuvapommin nyt siltä matkalta! :D Kiitokset kuvista ystävälleni Jennalle! :) (Paitsi nämä pari ensimmäistä olen itse napsinut!)














Bella on siis tuo musta, sekarotuinen koira! :)

Samaisena torstaina siskoni saapuivatkin vielä kyläilemään meille ja Kea jäikin tänne asustelemaan koko viikonlopun ajaksi! Ja koska siskoni ovat saaneet minutkin hieman hurahtamaan peliin nimeltä Sims, niin sen parissa vietettiin melkein koko viikonloppu. :D



Maanantaina menin toisen ystäväni, Jennin mukaan vihtiin, kun hänelle naputettiin uutta kuvaa käteen! Haha! Millonhan se olisi mun vuoro päästä neulan alle, kun sitä näköjään saa ravata vaan kaikkien muiden mukana katselemassa. :D

Tiistaina kävimme Markon kanssa auttelemassa famoani (kutsumme isäni puolen mummoa famoksi) kauppareissun kanssa ja kävin vielä lopuksi nipsimässä häneltä hiuksia vähän lyhyemmäksi. :)

Loppuviikko onkin humahtanut hieman väsähtäneissä merkeissä ja eilen päivällä selkäni päätti pitkästä aikaa suutahtaa ja nyt täällä istutaan puolikuntoisena noidannuoli selässä! VIHAAN kun se iskee! Sen jälkeen on pariin päivään ihan turha liikkua mihinkään ja joka ikinen liikahdus vaan sattuu niin perhanasti! :( Kyllä voi taas suututtaa. Onneksi selkä ei enään tänään ole ihan yhtä jähmeä ja kipeä kun eilen, mutta vielä ei myöskään kannata haaveilla normaalisti liikkumisesta... Tänään siis vielä lepäillään ja toivotaan, että huomenna liikkuminen olisi jo jokseenkin normaalia! 

Mutta tässäpä teille pieni summaus viime päivien tapahtumista. Nyt painelen lepuuttamaan selkää ja ensi kerralla kun palailen linjoille, olen toivottavasti taas täydessä terässä!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

The Struggle Is Real

Tässä haasteiden liikemäärien suuretessa on pakko todeta, että nyt kyllä luovutan. Mutta vain niiden määrien suhteen! Oli ehkä hieman väärin kuvitella, että vajaassa parissa viikossa lihakseni kehittyisivät niin paljon, että kykenisin näihin liikemääriin!


Eilen haasteiden parissa oli lepopäivä... ja siis..... mulla on lihakset yhtä arat ja kipeät kun toissapäivänäkin! Ehkäpä ei nyt heti tähän alkuun kannata alkaa rikkomaan itseään!


Elikkäs uusi suunnitelma: etenen edelleen haasteiden päivien mukaan (lepopäivät silloin kun haasteissa niin sanotaan), mutta teen omat suunnitelmat liikkeiden määriin!


Ainakin nyt aluksi ajattelin tälläisiä määriä:

Squats: 25kpl/päivä

Tavalliset vatsat: 20kpl/päivä

Rutistukset: 20kpl/päivä

Jalannostot: 20kpl/päivä

Lankku: 25sec/päivä



Näillä nyt siis jatkossa, starting from today! Jos sitten jatkossa huomaan, että määrät alkavat käymään liian helpoiksi, niin mikään ei estä niitä siinä vaiheessa lisäilemään! :)


Muuten tässä edetäänkin ihan hyvää tahtia ja fiilis on kyllä huomattavasti parempi kun viime vuoden puolella! Tänään "lyötiin kättä päälle" Markon kanssa, että illalla menemme sinne salille! Se on nyt lyöty lukkoon. Todettiin, että mennään nyt ensin edes pienelle tutustumiskäynnille. Eihän sinne ole heti pakko kaikkiin lihaskuntolaitteisiin rynnätä, vaan mennään vaikka juoksumatolle/crosstreinerille vähän vilkuilemaan salin menoa! Jos sitten se kynnys siitä vaikka jatkossa laskisi ja lähteminenkin helpottuisi. :)


Kuvat: We Heart It

Näillä suunnitelmilla siis tähän päivään!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Inspo ♥







Kuvat: We Heart It

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kilot karisee!

Jeeiiij! Tänään aamupaino 93,9kg! Eli 300g tipahtanut taas edellisestä. Yhteensä tiputusta tähän mennessä olisikin mittarissa siis 2,6kg! :)

Eilen ei enään illalla lenkkeilemään lähdetty, mutta 20min lessmillstreenin väänsin kyllä vielä myöhemmin iltapäivällä. Better than nothing!




Ruokailun kanssa minulla on kyllä vielä reippaasti petrattavaa, koska tällä hetkellä ei tasaisista ruokailuajoista ole tietoakaan. Ihan suht terveellistä ruokaa (ainakin omasta mielestäni) syön, mutta ne annoskoot ja useat pienet ateriat päivässä ovat ihan hakusessa. Eli jos niitä sitten seuraavaksi alkaisi työstämään, niin johan tätä painon putoamista ei estä enään mikään!


Kohta sitten taas päivän haasteiden kimppuun ja jos siihen perään saisi taas vetästyä vaikka juurikin sen lessmillstreenin!
Iltapäivällä lähdetäänkin Markon kanssa Vihdin suuntaan, kun mennään jatkamaan Markon tatskaa Missyn luokse! Alkaa Markon käsikin täyttymään. ;)

Palailen uudelleen illemmalla tai viimeistään huomenissa! ♥

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Päivän haasteet hoidettu!

Tänään siis vedettiin squatseja 45kpl, tavallisia vatsalihaksia 35kpl, rutistuksia 15kpl, jalkanostoja 15kpl ja 25sec lankku! Done and done! Ja kyllä ne lihakset vaan taas huutaa hunajaa. :D Etenkin squatsien jälkeen on aina yhtä mielenkiintoista lähteä kävelemään, kun tuntuu, että jalat on hyytelöä ja pettää alta ihan just! Mutta niin ei käynyt ja pystyssä ollaan edellen! (Tai siis tässä kirjoittaessa tietenkin istualteen, mutta you know what I mean!)



Tälle päivälle, urheilujen kannalta, olisi vielä luvassa joku lyhyehkö (20min) zumba- tai lessmillstreeni ja illemmalla lähdetään lenkkeilemään koirulien kanssa! Säät onneksi nyt vähän lämpenivät, niin pääsee taas koirienkin kanssa tuonne ulos kulkemaan. :) Ja autokin saatiin perjantaina illalla käyntiin! Kyllähän se volvo vähän toisen auton virta apuja siihen tarvitsi, mutta niin se vaan loppujenlopuksi saatiin käymään! Ja käyntiin on joka kerta sen jälkeenkin hurahtanut. :)

Näillä eväillä tähän loppupäivään ja palailen ehkä illemmalla vielä päivittelemään loppujenkin treenien saldot! :)

Pakko laittaa tähän loppuun pieni kevennys: Näin meillä katsottiin noiden kovimpien pakkasten aikaan olohuoneessa telkkaria! 


Ja silti oli nenä jäässä! Oiskohan kaupungin aika nostaa noita patterien lämpöjä, tai tulla tarkistamaan ikkunoiden tiivisteet! :D

perjantai 8. tammikuuta 2016

Paukkupakkanen pääsi yllättämään!

Jaahas! Pakkaset yllätti pahemman kerran, eikä meidän pikku volvo jaksanutaan enään eilen iskeä itseään käyntiin. :( Koitettiin sitä tulla vielä toisen auton avustuksella pistämään käyntiin, mutta ei se näilla pakkasilla suostu muuta kun köhimään... Onneksi nykyään asutaan kuitenkin sen verran keskustassa, niin päästään ihan kävellen käväisemään ruokakaupassa!




Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, itse vaan niin nautin näistä säistä! Vaikka vois toi paukkupakkanen nyt pikkasen hellittää otettaan, niin sais sen autonkin kulkemaan. ;)








Mun meikkipöytä, jonka äärestä yleensä näitä postauksiakin kirjottelen, sijaitsee täällä uudessa asunnossa makuuhuoneen ikkunan ääressä. Toivoin ulkonäkymää jo vanhassa asunnossa, mutta asunnon pienien tilojen takia se ei siellä oikein onnistunut. Nyt kuitenkin nautin tästä ihanasta metsänäkymästä täysin rinnoin! Siitä syystä tänne bloginkin puolelle pukkaa tätä metsänäkymää kuvien muodossa aika usein, koska tässä istuskellessani löydän aina uuden, kauniin syyn napsia kuvia tuosta näkymästä. ;D

Päivitystä haasteiden edistykseen sen verran, että tänäänhän olisi ensimmäinen lepopäivä ohjeiden mukaan, mutta jouduin itse kyllä lepuuttaa lihaksia nämä kaksi edellistäkin päivää! Huhhu! Kun ei niin pitkään aikaan ole taas sen ihmeemmin lihaskuntoa harjoittanut, niin ensimmäisen päivän jälkeen lihakset veti sellaisen krampin päälle, etten meinannut edes rapun portaita päästä alas taikka ylös! Tänään kuitenkin lihakset aika hyvin palautuneet, niin ajattelin, jos sitten tänään tekisin kahden kuluneen päivän squatsit ja vatsalihakset! Kuitenkin näiden ensimmäisten päivien määrät olivat vielä sen verran pienet, ettei niiden kaikkien kerralla tekeminen nyt mikään ihan järkyttävä tehtävä ole. Saapahan sitten haasteenkin takaisin ajantasalle. :)

Lenkkeily koirien kanssa on nyt näiden kovimpien pakkasten aikana jäänyt, koska meidän pienten tassut ei kyllä 5min pidempään tuolla pihalla kestä! Sen jälkeen alkaa se armoton sipsutus takaisin kotia kohti. :D Eli kunhan asiat kerkeävät käydä hoitamassa, niin juoksujalkaa takaisin sisätiloihin.

Onneksi ne nyt ovat lupailleet, että pakkaset alkaisivat tässä viikonlopun aikana vähän hellittämään, niin pääsee takaisin lenkkipolkujen pariin. :)
Salikortithan Markon kanssa hankittiin jo ennen joulua, mutta niin vaan ei vielä olla itsejämme sinne saatu rahdattua! Kuinka hankalaa se lähteminen taas voikaan olla! Pakko vaan lopettaa kaikkien tekosyiden keksiminen ja lähteä. Eiköhän se siitä, kun sen ensimmäisen kerran siellä pääsee käväisemään. Iltapäivisin ei vaan millään viitsitä sinne lähteä, kun tietää mikä kaaos saleilla on näin alkuvuodesta. :D Eli paras ajoittaa ne salikäynnit aamuihin tai iltoihin. :)

Vaaka näytti tänään 94,2kg. Eli muutama sata grammaa sieltä olisi tipahdellut! Otan kyllä pienimmänkin pudotuksen avosylin vastaan!

Jokos siellä ruutujen toisella puolella on lähtenyt kilot karisemaan? ♥

Ps. Onnea pikkuleijonille voitosta vielä niin paljon!! :* ♥ Kyllä se kulta tuli niin oikealle joukkueelle! Meilläpäin kultajuhlia juhlittiin vanhempieni luona ruokaa notkuvan pöydän ääressä. :)