lauantai 21. marraskuuta 2015

Asuntotarjous!

Jippii!!! Eilen me saatiin Markon kanssa vihdoin asuntotarjous! Muutetaan nyt siis Espoon keskuksen läheisyydessä sijaitsevaan kaupunginkallioon! 



Käytiin Tuan ja Kean kanssa jo heti tietenkin vähän tutkimassa ja kurkkimassa, että miltä pihapiiri näyttää ja missä puolella meidän asunto sijaitsee!


Olen kyllä niin tyytyväinen tähän lopputulokseen! Asunto on siis 62m2 kaksio keittiöllä, eli tilaakin saatiin rutkasti enemmän (18m2) kun mitä edellisessä asunnossa oli! (Vaikkakin vuokran suuruus pieneni muutamalla eurolla... Käy meille!) 


Siskotkin ovat niin innoissaan, ja haluavatkin tulla jo heti ensimmäisen yönä yökyläilemään, niin että varmasti saavat olla heti aamusta järkkäilemässä kamoja paikalleen. :'D Asuntopostauksia siis rutkasti luvassa nyt lähiaikoina! :D
Maanantaina mennään Espoon asuntojen toimistolle viemään tarvittavat paperit ja sitten nähdään miten homma siitä lähtee etenemään. Kova luotto olisi, että muuttohommissa oltaisiin viimeistään ensi viikonloppuna! Kyllä näitä uustisia oltiinkin jo kaivattu! ♥

torstai 19. marraskuuta 2015

Back to Black!

Voi siis A-PU-A! :D Näin sitä vaan hiustenväri taas vaihtui ja blondista tulikin musta!


Mulla on aina ollut tummat hiukset, enkä oikein ikinä ole vaaleisiin hiuksiin omassa kuontalossa perustanut. Nyt kuitenkin alkusyksystä päädyin kokeilemaan vaaleampia hiuksia ja tässä se nyt taas nähtiin... Siinä vaiheessa kun kauhealla vaivalla se hiusten väri on saatu muutettua blondiksi - tämä tyttö haluaakin jo jotain aivan muuta!! Osaksi syytän tästä muutoksesta myös muutamaa perheenjäsentä, jotka ovat jo hetken aikaa "vihjailleet" kuinka mustat hiukset sopii mulle parhaiten. :D Tänään Marko sitten totes että josko vaan pistettäis hiustenväri vaihtoon ja näinhän me tehtiin! Ja niin tästä tytöstä tuli taas mustapää! (Tshihi.... Toi mustapää vitsi ei kyllä ikinä vanhene... :D) 

Vaa'alla en tänään käynyt joten en tiedä ollaanko vielä saavitettu ensimmäistä tavoitetta, mutta yritän aamulla ennen kouluun lähtöä muistaa sen kautta kipasta! :) Nyt painelenkin pehkuja kohti niin jaksaa sitten heräillä taas klo 6.00 reippaana aamulla! ♥

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Karvavauvojen temmellystä

Kyllä ne karvalapset vaan ovat niin hönöjä! Etenkin tässä kaikessa sekasotkussa, kun on joutunut muuttamaan paikasta toiseen ja koirulitkin ovat selkeästi joutuneet sopeutumaan tähän "kodittoman" elämään, huomaa miten höntsiä ja hassuja otuksia ne on! ♥ Kunpa raukat ymmärtäisivät puhetta, niin voisin selittää että jonain päivänä ollaan vielä omassa uudessa kodissa! Tällä hetkellä hauvat taitavat vaan odotella että milloin ollaan lähdössä takaisin vanhaan kotiin.




Itselläkin on vähän vaikeaa sopeutua siihen, että joku valittaa kokoajan koirankarvoista siellä ja koirankarvoista täällä. Itse olen siihen niin tottunut, ettei ne sen suuremmin häiritse! Vaikeaa olla toisille kokoajan "vaivaksi". Tekee aina välillä mieli huutaa: "kyllähän mä siellä omassa kodissa olisin jos sellanen olisi!". Tuntuu, ettei aina ympärillä olevat "kanssakärsijät" ajattele ennen kun suunsa avaavat ja se pistää turhauttamaan... En ole itse valinnut tätä tilannetta...
Tilanne nyt kuitenkin on mitä on ja tämän kanssa on tultava toimeen... Ei voi kun toivoa, että sitä asuntoa alkaisi meille löytyä mahdollisimman pian! Muuten en kyllä tiedä, että mitä seuraavaksi.




Olen tainnut tähän mennessä jokaisessa postauksessa avautua tästä meidän asuntotilanteesta... Se vaan on päälimmäisenä mielessä, niin tuntuu että siitä on saatava puhua ja avautua kokoajan ja joka paikassa...

Mutta siirrytään nyt iloisempiin asioihin! Paino tänään 95,5kg, eli kilo sieltä olisi tipahdellut nyt parin päivän aikana! Nesteitä nesteitä, I know... Jotain sekin silti! Ja 500g matkaa enää sivupalkin ensimmäiseen "saavutukseen". Sitten saa heittää raksin ruutuun -1,5kg kohdalle. Aika naurettavan pieni tiputushan se on, mutta hyvä alku tälle pitkälle taipaleelle! :)
Mulla on meinannut vähän ryttyillä toi toinen jalka kun ollaan Markon kanssa lenkkeilty, niin on ollut vähän hankalaa mitään todella pitkiä lenkkejä vedellä. Toivotaan, että se siitä nyt rauhottuisi ja tottuisi pieneen rasitukseen, niin voisi lähteä tonne tienpäälle bongailemaan jouluvaloja! 
Joulu kun on mulle tärkein juhla kaikista ja muutenkin talvi lempivuodenaika, niin jouluvalojen bongailu on tärkeä traditio näin alkutalvesta! Ja nyt kun ei ole omaa kotia mitä koristella, niin tuntuu että muiden valojen näkeminen on vielä tärkeämpää. Vaikkakin myös hieman kateellisena ja katkerana muiden pihoja tuijottelen... Ehkä ensi vuonna pääsen itsekkin taas jouluvalojen kimppuun! 
Ja huh! Että aika meneekin nopeasti! Johan se joulu on viiden viikon päästä! Kääk! Enkä ole edes vielä miettinyt mitä joululahjoja annan ja kenelle... Kylläpä oon itselleni kiireen lykännyt. Täytyykin vissiin lähteä tästä ruudun ääreltä suunnittelemaan ja pohdiskelemaan perheenjäsenten joululahjoja! ♥

tiistai 17. marraskuuta 2015

Herkullinen salaattiohje!

Huh, onneksi huomenna on koulupäivä! On ihan kamalaa asua jonkun muun katon alla, kun ei meinaa millään ilveellä keksiä mitään tekemistä! Olin eilen koko päivän "kotona" ja iltaan mennessä olo oli kuin myrkyn nielleellä... Tän kaiken muun stressin ja pahan mielen lisäks ei parane kyllä paljoa enää muuten mieltään pahoittaa ja nyhvätä vaan sisätiloissa yksinään! 
Tänään onneksi Marko tuli töiden jälkeen pelastamaan ja lähdettiin käymään Espoon keskustan tokmannissa ja sen jälkeen ruokakaupassa. Matkan päätteeksi Marko tuli vielä tänne vanhempieni luokse tekemään ruokaa! 


Päivällä mutustelin avocado-tomaattileivät, herbamarella ja valkosipulirouheella maustettuna! Nam!




Hah! Marko se ei tykkää kyllä kamerasta ei sitten ollenkaan! Onpahan nyt kerrankin todiste kuitenkin Markon olemassaolosta! :D
Kuvanlaatu näissä kuvissa on kyllä vaan niiiiiiin järkyttävä! Hyh! Täytyy vissiin pyytää siskolta järkkäri takaisin. (Joka on n. vuoden verran ollut siellä suunnalla lainassa... :D) Ei tartteisi sitten joka kerta hävetä laittaa kuvia tänne blogin puolelle, kun kuvat olisi edes jollain tasolla laadukkaita. Niin laadukkaita kun nyt mun mahtavilla kuvaustaidoilla niistä saa... Mutta harjotushan tekee mestarin!

Ruuaksi Markon kanssa tehtiin kanasalaattia, johon tulee: 

- 1 iso keräsalaatti
- 170g paitettua pekonia
- 600g miedosti suolattuja kanafileitä
- 1 iso pussillinen/2 pientä pussillista maissia
- 1 purkki kidneypapuja
- pussillinen haluamaasi pastaa
- haluamasi salaattikastike (meillä yleensä joko 
saarioisten kevyt ranskalainen- tai 
makea kastike!)





Tuohonhan on sitten erittäin helppo säveltää sekaan oikeastaan melkein mitä vaan itse haluaa! :) Välillä ollaan Markon kanssa esim. jätetty pasta kokonaan pois ja laitettu keitettyä kananmunaa lautaselle salaatin kylkiäiseksi. Joka tietysti olisi vähän terveellisempi vaihtoehto kuin pussillinen pastaa! ;D Mutta tällä kertaa mentiin nyt tällä! 

Koirat lenkitetty, masu täynnä ja kellokin näyttää jo illan puoliskoa... Näin se vaan tääkin päivä taas vierähti! Huomenna mulla on siis koulupäivä, niin ajatuksetkin vihdoin pyörii varmaan hetken aikaa jossain muualla kun asunnottomuudessa (jos se "pikkuseikka" nyt ikinä hetkeksikään mielestä oikeasti poistuisi). Kyllä sitä melkein joka kerta hyppää kattoon, kun kuulee, että puhelimeen saapuu joko tekstiviesti tai sähköposti... Ehkä se jonain päivänä olisi se asuntotarjous!
Uutta päivää siis odotellessa! Huomisiin! ♥

maanantai 16. marraskuuta 2015

Paluu Sorvin Ääreen!

Blogi on kyllä jäänyt ihan heitteille viimeisen nelisen kuukauden aikana! Syitä siihen löytyisi varmasti moniakin, mutta turha alkaa penkomaan menneitä.


Sen verran "menneitä" kuulumisia päivittelen, että jäin asunnottomaksi 1.11.2015. Ensimmäiset 1,5 viikkoa asuin siskoni yksiössä, mutta viime torstaina muutin koirineni asustelemaan vanhempieni nurkkiin. Asuntoa olemme Markon kanssa pian kolme vuotta Espoon asunnoilta hakeneet, tuloksetta. Asukasvalinnoissa olemme yli 8kk kuulemma olleet, mutta näköjään meille sopivaa kaksiota ei Espoon asunnoilta löydy, vaikka melkein koko Espoon alueet on meillä haussa. Elikkäs nirsoilemaan me ei Markon kanssa todellakaan olla alettu! Asuin aikaisemmin alkuasuntojen asunnossa, jossa siis vuokrasopimus on määräaikainen ja asumisaikaa on viisi vuotta. Sain vielä 6kk lisäaikaa asumiseen, niin että Espoon asunnoilla olisi ollut aikaa etsiä meille asunto, mutta nyt joka tapauksessa asunnottomuus osui meidän kohdalle.


Mutta se niistä asunto kuulumisista! Sen verran päivitystä painonpudotukseen liittyen, että paino tänään aamulla oli edelleen 96,5kg, eli paino ei ole tippunut  ollenkaan.
Jotain hyviäkin uutisia onneksi kuitenkin on! Aloitin alkusyksystä opiskelut ja näillä näkymin ensi vuoden jälkeen olisin valmistunut merkonomi! Jess! Ja päätin lopettaa tupakoinninkin tässä muuttorytäkässä, ja tänään tuleekin 3 viikkoa täyteen ilman tupakkaa! Jeejee!


Kuvat: We Heart It

Tässä siis nyt tällänen pieni elämäntilannepäivitys näin alkajaisiksi. Tästä on taas hyvä jatkaa!

Päivittelin myös ton "Tietoa minusta" välilehden, niin sieltäkin kannattaa käydä tsekkailemassa. Kirjoittelin vähän eri asioita sinne ja tähän postauksentynkään! :)

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Uusi viikko ja uudet kujeet!

Tänään olikin sitten ensimmäinen vapaa maanantai sitten helmikuun! Ihana, ihana loma. ♥ Ja huomaa kyllä taas heti, että on maanantai ja vihdon saa treenien osaltakin täyttä viikkoa aloiteltua. On se kumma kun maanantai on niin tärkeä päivä laihdutuksen suhteen. :D Aina paras päivä "aloittaa" tai jatkaa siitä mihin jäi! Ja niin se vaan taas on tälläkin kertaa. Tänään fiilis oli se, että nyt alkaa uusi elämä! Ei se vaan samalta tuntunut torstaina, kun joutui keskellä viikkoa aloittaa ahertamisen. Maanantai sen pitää olla! :D Paremmat treenit ja parempi ruokavalio tästä päivästä eteenpäin!!

Ensin aamummalla vetelin pitkästä aikaa zumban cardio partyn ja nyt äsken käytiin Markon kanssa vielä pienellä lenkillä. Ja eiköhän meillä käynyt niinkin huono tuuri ton lenkkeilyn suhteen, että samantien kun astuttiin ovesta ulos alkoi satamaan. :D Eli mitään kauhean pitkää lenkkiä ei tuolla käppäilty, kun mäkin olin varustautunut lenkkiä varten pelkällä t-paidalla... 5min ennen kun lähdettiin, paistoi vielä täydeltä taivaalta aurinko ja ainakin tossa takapihalla oli oikea helle. Suomen kesä! ♥


Aamun treeni oli kyllä vielä hieman tahmea ja tiedän pystyväni parempaankin! Keho vaan ei vielä ole ihan samaa mieltä, kun tää pääkoppa ja kalorimäärät jäikin 50min treeniä nähden aika vähäisiksi.. :(
Mulla väsähtää jalat niin nopeasti näin treenien alkuvaiheessa. Treenien aikana tulee aina ties mitä kipuja nilkkoihin ja polviin.. Kai se painon pudotessa alkaa helpottamaan, kun niveletkin kestää tota pomppimista vähän paremmin. :) Siihen asti täytyy vaan koittaa ottaa vähän rauhallisemmin!
Enkä sillä tarkoita sitä, ettenkö pistäis itseäni täysillä likoon! Ehei suinkaan. Mulla on tapana vetää itseni kyllä ihan äärirajoille ja kiristellä vaan hampaita siinä mennessä. Välillä pistää mietityttämään, etten vahingossa hajota paikkoja tästä kropasta, kun tuntuu, etten meinaa millään antaa itselleni armoa, vaan kaikki tehdään aina kunnialla loppuun asti. Tuntui se kuinka pahalta tahansa!
Mutta tänään oli kyllä ton zumban aikana vähän pakko himmata, kun alkoi oikean jalan nilkka sen verran vihoittelemaan... Ehkä kuitenkin parempi niin, kun että huomenna istuisin jalka paketissa, kun on taas ollut pakko vetää menemään tuhatta ja sataa. :D


Mutta aamutreenistä puuttuneet kulutukset onneksi korvattiin tällä pienellä iltakävelyllä! :) Ja yli 300kcal tuli kulutettua tän päivän aikana. Toivoin siis saavuttavani ton 300kcal jo sen aamutreenin aikana, mutta käyhän se näinkin. Ja tästä matka vain ylöspäin! :)

Olen ottanut nyt tavaksi aina aamuisin sängystä noustessa vetää 40 vatsalihasta ja 20 squatsia ja ne on toistaiseksi saanut toimia mun lihaskuntona. Huomenna kuitenkin aijon ottaa itseäni niskasta kiinni ja uskaltautua aerobisen lisäksi tekemään pienen lihaskuntotreenin. Kammoan ja välttelen aina viimeiseen asti ton lihaskunnon tekemistä, koska se on jotenkin niin tuskallista, kivuliasta ja kamalaa, että yäk! Mutta eihän nää paikat kiinteydy pelkällä aerobisella, eli pakko sitä vaan on olla urhea ja rikkoa niitä omia rajojaan.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! ♥

torstai 16. heinäkuuta 2015

Slowly but Surely!

Huh, kun puolitoista viikkoa taas hurahtikin nopsakkaasti! Mulla loppui eilen kuntouttava työtoiminta Espoon Diakoniasäätiöllä ja nyt lomailenkin syyskuulle asti! 

Hain vajaa kuukausi sitten kahteen syksyllä alkavaan koulutukseen ja toivottavasti pääsen aloittamaan toisen niistä! 
Hain siis omnian nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, merkonomi- ja sihteerikoulutuksiin! Päätavoitteenahan mulla olisi päästä opiskelemaan itseäni kosmetologiksi, mutta sinne haku tapahtuu vasta syksyllä ja koulu alkaisi vasta vuodenvaihteen jälkeen, enkä halua siihen asti jäädä tyhjänpantiksi roikkumaan! 
Eli merkoni- tai sihteerikoulutus olisi vähänniinkuin tälläinen välietappi! En myöskään halua, että kävisi niinkin kuraisesti, että en pääsisikään vielä vuodenvaihteessa kosmetologikoulutusta aloittamaan ja jäisin vielä pidemmäksi aikaa tyhjän päälle! Eli, to sum it up: käyn merkonomi- tai sihteerikoulutusta niin kauan, että pääsen opiskelemaan itseäni kosmetologiksi! :D Olettaen, että jompaankumpaan syksyksi pääsen sisään! :)

Sellaista siis meneillään muulla saralla elämässä, painonpudotuksen lisäksi! :) Nyt kuitenkin syyskuulle asti lomailen ja otan täyspäiväiseksi työksi keskittyä tämän ruumiin "kunnostamiseen"!

Keskittyminen urheilujen suorittamiseen on edelleen ollut aika hakoteillä, mutta ruokien osalta on tullut pysyttyä vähän paremmin kurissa!






Aamupalan syöminen on edelleen todella haastavaa, kun ei sitä ruokaa heti noustessa vaan millään tee mieli! Eikä myöskään sen väkisin kurkusta alas tunkeminen ole mitenkään kauhean houkutteleva ajatus... Olenkin viimeaikoina päätynyt juotavaan aamupalaan! Eli juon n. puolikkaan pullollisen aamuisin juotavaa vitalinea jogurttia. Elikkäs aamuisin ensin pakollinen kuppi kahvia ja sen jälkeen jogurtit naamaan! Toiminut tähän asti mulla ainakin hyvin!
Itse en ihan hirveästi ymmärrä ruokien sisältämistä siitä ja tuosta, mitä pitäisi vähentää ja mitä lisätä ja diibadaaba... :D Mutta jopa sen mäkin ymmärrän, että ton jogurtin sisältämä 44kcal on todella vähän! :D Kyllähän tossa putellin kyljessä lukee myös, että se sisältäisi vähän hiilaria ja 0% rasvaa ja ymmärtääkseni hiilarien vähentäminenkin auttaa painonpudottamisessa?
Korjatkaa jos oon ihan väärässä! :D

Mielestäni kuitenkin tärkein punainen lanka, ruokien suhteen, painonpudotuksessa on se annoskokojen pienentäminen! :) Itse yritän syödä mahdollisimman normaaleja ruokia, mutta pienentää kerralla syötävää annosta reippasti! Ja jättää ne santsiannokset pois! :D Vältän myös kaikkien pastojen syömistä. :)
Tietenkin tärkeää olisi myös syödä tasaisin väliajoin ja juurikin niitä pienempiä annoksia, useammin päivässä... Tämä kieltämättä mulle on ihan super vaikeaa! Kun ei vaan tee mieli sitä ruokaa, niin ei tee. Piste.
Lopputulos yleensä onkin se, että sitten kun se nälkä tulee, niin sitä ei sillä pienellä annoksella tyydytetäkkään..

Mulla pahimpana ongelmana on se, että mulla ei ikinä ole makeanhimoa! Vaan sitä suolaista pitäisi saada mutustella... Makeanhimo olisi helppo korvata hedelmillä, mutta millä korvata se hirveä himo johonkin suolaiseen ruokaan! Pähkinät maksaa maltaita, eikä niitäkään samalla tavalla saisi mutustella kun juuri esim. niitä hedelmiä... Tän ongelman kanssa oon paininu joka kerta kun yritän keskittyä oikein kunnolla siihen ruokapuoleen painoa pudottaessa. Enkä ole vieläkään keksinyt ratkaisua. Yritin välissä rouskutella pelkkää salaattia pienellä määrällä kastiketta, mutta kyllä sekin vaan niin alkoi tökkimään pidemmän päälle. Ehkä pitäisi taas pitkästä aikaa kokeilla sitä vaihtoehtoa! :D



Ruuista nyt kuitenkin painonpäivitykseen! Tänään aamulla vaaka näytti 96,2kg, eli 1,5kg sieltä tän puolentoista viikon aikana olisi tipahtanut. Paljon parempaa saisi kyllä toivoa, mutta syy se ei ole ollut muussa kuin itsessä. Niinkuin aikasemmin sanoinkin, niin urheiluista ei ole kyllä ollut taas tietoakaan! Eli pelkällä ruokavaliolla on noi kilot kyllä tippuneet. Myös vedenjuonti on ollut aika vähäistä viimeaikoina.
Tänään kuitenkin heräsin virkeänä aikaisin ensimmäiseen lomapäivään ja päätin repäistä aamun käntiin oikein kunnolla! 20min lesmills ja siihen perään 20min zumba flat abs! Done and done!
Voin sanoa, että huomenna lihakset kyllä kiittää ton flat absin ansiosta. :'D Se vetää multa joka ikisen lihaksen, mitä tästä ruumiista löytyy, niin jumiin, että vessassakäyntikin itkettää. :D Mutta sen tuskan nyt ilomielin kärsin ja kunhan huomisesta selviää, niin lauantaina se helpottaa!

Siinä siis suunnon yhteenveto tän aamun treenistä. Tuosta nyt puuttuu vielä syketiedot, mutta mulle tärkeimmät informaatiot on siinä! :)
Tästä onkin nyt sitten hyvä jatkaa tätä päivää!

Ps. 4,2kg on siis painoa vielä tiputettavana summer soundeihin mennessä! Aika tiukille menee, mutta vielä en tavoitteesta ole luopunut! ;)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Inspo ♥









Kuvat: We Heart It

Dream Big!

Kesäkesäkesäkesä! Tulipahan ne kuumemmatkin säät sieltä! Vaikka on ne taas seuraavaks viikoks luvannu yhtä vesisadetta.... -.-' Johan tätä aurinkoa "tarpeeks" kauan kestiki! :D
Perjantaina käytiin kaveriporukalla istuskelemassa koriskentän reunuksella nauttimassa superhelteestä. Itse en kentälle asti raahautunut, mutta kunhan tämä paino tästä vähän vähenee, niin varmasti herää taas se into siihen pallon heittelyynkin. 



Harrastin siis nuorempana koripalloilua, ja todella kauan sitä jaksoin ihan huvikseni käydä pomputtelemassa ja heittelemässä, vielä koripallon "lopettamisen" jälkeenkin, mutta nousseen painon myötä on sekin harrastus jäänyt... Se harmittaa kyllä todella paljon, koska olen aina nauttinut koripallon pelaamisesta! En niinkään välitä noista mistään muista palloilulajeista, mutta koripallo on aina ollut lähellä sydäntä!
Ehkäpä sitä pitäisi vaan uskaltautua tohon kentälle, mikä on tossa 100m päässä. Siinähän olisikin hyvä vaihtoehtoinen liikuntalaji! Tuolla kaapissa kun se koripallokin niin odottelee käyttöön pääsyä. ;)

Tänään ei kuitenkaan päässyt pallo vielä kentälle, vaan päätin "mukavasti" ilmanlämpöpumpun alla kotosalla vedellä 20min lesmills:in. Eipä se ilma silti kauhean viileältä tuntunu treenin aikana, vaikka pumppu puhaltelikin sitä 16 astetta tossa. :D Huh, että näillä säillä on kuumaa hommaa toi treenaaminen!
Pitäisi sijottaa se treenaaminen joko aikaseen aamuun tai myöhempään iltaan, kun aurinko ei paahda enään suoraan ikkunasta sisälle ja ilma olisi edes vähän viileämpää! Mutta hengissä ollaan, enkä saanut lämpöhalvausta! Vaikka se siltä hetkittäin tuntuikin.... :D


135 kaloria sain kulumaan treenin aikana! Tuntuu niin vähäiseltä määrältä siihen ajateltuna, miltä olo treenin jälkeen tuntui! :D On ihanaa vihdoin saada oikeasti informaatiota siitä, kuinka paljon kuluttaa ja missä sykkeet vetelee näiden kotitreenien aikana! Mua on jo pidempään pänninyt ähistä ja puhista lesmills:in ja zumban parissa, kun jälkeenpäin ei ole ollut mitään muuta todistetta siitä omasta tekemisestä, kun kehon fiilis. Mutta nykyäämpä on! Ja huomaa heti, että motivaatiokin treenaamiseen on noussut.
Vieläkään motivaatio ei ole siellä missä sen toivoisin olevan ja missä se esim. viime vuoden keväällä oli, mutta kovasti viimeaikoina se sinne päin on ollut nousussa!
Kun nyt vaan sais 100% sen pään siihen moodiin, että kyllä se paino vaan aika nopsakkaan tahtiin siitä alkaa tippumaan, kun vaan jaksaa treenata ja syödä hyvin! + : kaikki edellämainittu helpottuu ajankuluessa, eikä se enään tunnu samanlaiselta pakkopullalta kun nyt!

Vielä tässä olisi melkein kolme viikkoa summer soundeihin ja melkein neljä viikkoa Hangon poker runiin! Siinä ajassa saisi vielä hyvin tän pöhöttyneen olon laskemaan ja oman fiiliksen ja jaksamisen paremmaksi! Paino tänään aamulla oli 97,6kg, eli sieltä se vaan edelleen on noussut... Menin kyllä eilen taas mussuttelemaan ties ja mitä, niin yleensä edellispäivän syönnit vaikuttaa aika huimasti noihin aamun painoihin... Täytyy katsoa huomenna aamulla, mitä se vaaka näyttää, kun on syönyt paremmin ja treenaillut tänään! :)

Pitäisköhän sitä ottaakkin semmonen pieni spurtti tähän ja pistää itselle tavoitteeksi päästä 92,0kg soundeihin mennessä? Luulen, ettei 5,6kg pudotus ole tässävaiheessa mahdoton tavoite kolmelle viikolle, koska kyseiset 5kg on tullut niin pienen ajan sisällä, että luultavasti ensimmäiset 2-3kg tippuu jo ensi viikon aikana!
Näin tehdään! Katsotaan, miten tämä paino tästä alkaa tippumaan nyt ensimmäisen viikon aikana ja jos näyttää siltä, että tämän kolmen viikon aikana olisi mahdollista tiputtaa painoa enemmänkin, niin sitten nostellaat tavoitteita! Mutta tällähetkellä ainakin omaan korvaan tuo tiputus tuntuu aivan mahdolliselta. Ja hei!



tiistai 30. kesäkuuta 2015

Just Do It!

Taudit ja jälkiköhät on nyt lopullisesti selätetty ja suunta oli samantien ylöspäin! Töistä tullessa pistettiin treenit käyntiin ja kyllä toi kunnon hiki vaan niin hyvältä tuntui!





Päätin aloittaa rauhallisesti 20min lesmills:illä, koska huomenna on vielä työpäivä, enkä millään jaksaisi raahautua sinne kaikki lihakset juntturassa! Eli huomenna zumbaa & lihaskuntoa ja tuskanhiki valumaan vielä vauhdikkaammin! Torstaina voi sitten rauhassa voivotella niitä kipeitä lihaksia kotona. Vielä kun jaksaa reippaasti viikonloppuun asti vetää, niin ensiviikolla ei tarvitsekaan enään niitä turhan kipeitä lihaksia jänskätä! 
Hyvähän se on jos lihaksissa tuntuu, että edellisenä päivänä on jotain tehnyt ja kunnolla, mutta täysi mahdottomuus se on niissä krampeissa yrittää missään julkisesti kulkea. :D Itsellä kun hetken urheilumattomuuden jälkeen noi lihakset tuppaa menemään juuri siihen pahimpaan kuntoon, eikä sen jälkeen edes sängystä nousu meinaa onnistua ilman muutamaa (tuhatta) voimasanaa!


Tänään täyttyi myös yksi pidemmän ajan haave! Hyvän treenifiiliksen seurauksena asteltiin budgetsportiin sisään ja kävin tutkailemassa muutamaa sykemittaria! Olin jonkin verran tehnyt taustatutkimusta netin kautta, mutta usein olen saanut todeta, että se on paras vain  kävellä suoraan putiikkiin sisään ja kysyä asiantuntevalta myyjältä neuvoa. 
Suunnon mittarista olen siis kokoajan haaveillut ja vaihtoehdoiksi jäikin oikeastaan suunnon M2 ja M5. Koska tämä on minun ensimmäinen sykemittari, niin en oikein itse ymmärtänyt kumpi on kannattavampi ostos. Näillä kahdella hintaeroa oli vain n. 20€, joten.......




Tataaaa! M5 se siis on! Kun päästin kotiin, käytin varmaan n. 3-4h vain laitteen tutustumiseen ja sen tutkimiseen! Mä kun oon niin tätä sorttia, että kaikki tänne heti nyt, niin tottakai se täytyy heti saada toimintakuntoon. :D Nyt pitäisikin vain jaksaa odotella huomiseen, niin että pääsen sitä kunnolla testailemaan! Woopwoop! Kyllä täältä päästä linjoja löytyy nyt yksi niin tyytyväinen tytsy! ♥



Viimeinen kuva ei ole tältä illalta, mutta sopi aiheeseen hyvin: siis mistä se aikasemmin illalla alkanut myräkkä ilmesty! :D Huh! Tapiolassa päin kuulemma jyrähteli muutamaan otteeseen ukkonenkin, mutta se ei meille asti kuitenkaan löytänyt. Thank God... Mä kun en niin tosta ukkosesta välitä... Vaikka sitä aina salaa pienesti toivonkin, niin sitten ku se iskee kohdalle........ Eipä se sitten niin hauskaa ollutkaan... :D

Mutta onneksi pääsee ilman ukkosia nukkumaan! Hyvät yöt! ♥