keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Motivaation paluu?

Heissulivei, linjoilla ollaan taas!

Kerkesinkin sitten kevään aikana sairastella nelisen kertaa pahemman luokan flunssan! Viimeisimmän flunssan päätteeksi sain vielä korvani noin kolmen viikon ajaksi niin lukkoon, etten kuullut sillä koko aikana mitään... Silloin tällöin se rusahteli auki, mutta suurimman osan ajasta sain elellä puolikuurona. Erikiva! Eivät lääkärissäkään osanneet muuta todeta kun että piti kuulemma vaan seurailla. Koska mitään lääkekuuria eivät voineet antaa, kun ei mulla ollut sen ihmeemmin särkyä tai kuumetta korvan takia.
Nyt kuitenkin olen jo useamman viikon saanut elellä terveenä! Osaa tätäkin arvostaa ihan eri tavalla noiden olojen jälkeen. :D

Työharjoittelu mulla jatkuu vielä juhannukseen asti, jonka jälkeen saan vietellä noin 1,5 kuukauden kesäloman!
Mulle on nyt vasta iskeytynyt vissiin päähän se tosiasia, että kesä alkaa oikeesti nyt olemaan täällä! KÄÄK! Vaaka näytti tänään aamulla edelleen sen 93,2kg! Mahtavat 900g tipahtanut tässä kevään aikana. :D
Ihme kyllä, paino on pysytellyt noin samoissa lukemissa, vaikka koko kevään ajan olen aikalailla mättänyt ihan mitä eteen sattuu, eikä liikunnasta ole ollut tietoakaan! Mutta hyvä näin! Onpahan edes himpun verran painoa tiputettuna "valmiiksi". ;)



Nyt tosiaan sunnuntaista lähtien on ollut aika hyvä draivi päällä ja urheasti olen jumpannut töiden jälkeenkin. Tällä kertaa en ole mitään "suurta suunnitelmaa" pistänyt täytäntöön. Pyrin yksinkertaisesti syömään paremmin ja sen jonkun urheilusuorituksen vääntämään joka päivä!
Varmasti jossain vaiheessa suunnittelen matkan kevyempään elämään vielä tarkemmin, mutta nyt ainakin pari ekaa viikkoa mennään näillä! Eipähän tule ainakaan heti alusta kauheata stressiä, vaan saa ensin totutettua ton urheilun näihin päivärutiineihin, jonka jälkeen voi alkaa tekemään kunnon pläänit! Jos sitä vielä ennen kesäloman alkua kerkeisi muutamia kiloja karistella! :)


Tänäänkin siis jumppa takana ja huomenna onneksi vapaapäivä, niin pääsee heti aamulla kuntoilemaan! Vähän on ponnetonta urheilua aina näin ilta-aikaan. Aamulla siis hyvällä sykkeellä päivä käyntiin! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti